Pysäköintihallin valaistus

Pysäköintihallin valaistus

Turun Kupittaalla sijaitsevan EuroPark P-Intelligate pysäköintihallin valaistukselle oli aika tehdä jotain, sillä hallin vanha valaistus oli puutteellinen. Vanhat loisteputkivalaisimet korvattiin Hide-a-liten Liteline IP65 DALI -teollisuusvalaisimilla, ja lopputuloksena on valaistus, joka täyttää tarpeet käyttömukavuuden, turvallisuuden ja energiatehokkuuden suhteen.

Lähtötilanteessa halliin oli asennettuna loisteputkivalaisimet, jotka eivät tekniikaltaan vastanneet enää tilan valaistuksen tarpeita ja osa valaisimista oli kokonaan toimimattomia. Valoa yksinkertaisesti oli liian vähän ja se oli myös epätasaista, mikä heikensi tilan käyttömukavuutta ja turvallisuutta. Lisäksi valaistuksen ohjaus puuttui.

Pysäköintihallin valaistuksessa korostuu sen käyttömukavuus. Hyvin valaistussa pysäköintihallissa on helppo hahmottaa tila ja havaita muu liikenne. Valaistuksen tulee olla riittävän tehokas, mutta se ei saa häikäistä, ja lisäksi sen tulee olla riittävän tasainen ilman jyrkkiä varjoja. Oikein mitoitettu valaistus tekee autojen pysäköinnistä yksinkertaisempi helpompaa. Hyvä valaistus on siis oleellista liikenneturvallisuuden kannalta, mutta myös ihmiset kokevat olonsa turvallisemmaksi hyvin valaistussa hallissa.

Pysäköintihallin valaistukseen valittiin Hide-a-liten Liteline IP65 -teollisuusvalaisin, joka on energiatehokas vaihtoehto korvaamaan vanhat loisteputkivalaisimet. Valaisinten valinnassa tuli huomioida pysäköintihallin likaiset ja pölyisät olosuhteet, jotka asettavat erityisiä vaatimuksia valaisimille. Liteline IP65 soveltuu erityisen hyvin vaativiinkin olosuhteisiin, sillä kyseessä on D-merkitty, IP65- ja IK09-luokiteltu teollisuusvalaisin.

Vanhat loisteputkivalaisimet korvattiin Liteline IP65 DALI -teollisuusvalaisimilla. Lopputuloksena on valaistus, joka täyttää tarpeet käyttömukavuuden, turvallisuuden ja energiatehokkuuden suhteen. 


Ennen

Vanha valaistus

Jälkeen

Parkkihallin valaistus

Kohteen urakoinnista vastanneet sähköasentajat antoivat kehuja valaisinten erityisen hyvästä ja helposta asennettavuudesta. Asennusurakkaa helpotti ja nopeutti muun muassa se, että Liteline IP65 -valaisinten liukuvien yleiskiinnikkeiden ansiosta asennuksessa voitiin hyödyntää vanhojen valaisinten kiinnitysreikiä betonissa. Liteline IP65 voidaan asentaa ilman valaisimen avausta, sillä valaisimen kummassakin päädyssä on erillinen kytkentätila ja pikaliittimet.

Valaistuksen uusimisen myötä haluttiin valaistukseen myös DALI-ohjaus, jotta valaistusta voitiin ohjata mahdollisimman tehokkaasti. Valaistuksen ohjaus toteutettiin niin kellonaikojen kuin läsnäolo-ohjauksen mukaan. Toimistoaikoina valaistus on päällä kiinteistöautomatiikan aikaohjauksen mukaan. Valaistuksen taso on helppo määrittää ohjauksella halutulle tasolle. Toimistoaikojen ulkopuolella valaistus syttyy lohkoina havaitun liikkeen mukaan. Valaistuksen taso laskee 50 %, kun aikaa on kulunut 5 minuuttia liikkeen havaitsemisesta. 10 minuutin kohdalla valaistus sammuu kokonaan. Hallin tarpeisiin soveltuvalla valaistuksen ohjauksella energiankulutusta saatiin pienennettyä entisestään.

Lopputuloksena on tehokas valaistus, joka on käyttömukavuudeltaan aiempaa huomattavasti parempi, mutta myös energiatehokkaampi ja turvallisempi.



Tässä projektissa käytetyt tuotteet