LED (Light Emitting Diode) tai valodiodi on suhteellisen uusi valonlähde markkinoilla. Sen tekniikka on kuitenkin vanhaa, sillä sen toiminta keksittiin jo 1900-luvun alussa pian sen jälkeen kun Edison oli keksinyt hehkulampun. Silloin ei vielä tunnistettu keksinnön arvoa. 1960-luvulla alkoi ensimmäisten punaisten diodien käyttö, mutta vasta 2000-luvulla aloitettiin niiden käyttö valonlähteenä.
Valodiodeissa ei ole hehkulankaa, kaasua, lasikuorta tai irtonaisia osia, erona muista valonlähteistä. Valodiodit sisältävät erityistä puolijohdetta, joka säteilee valoa, kun sen läpi johdetaan sähkövirta.
Valon väri voi olla punaista, vihreää, keltaista, ultraviolettia tai sinistä riippuen siitä, mitä alkuainetta on käytetty puolijohteen seostamiseen. Diodi asennetaan koteloon, jotta se säilyy ehjänä ja voidaan kytkeä sähköisesti. Kotelon säteilykulma on 140-180 astetta.
Valkoista valoa saadaan fosforitekniikalla suunnilleen samalla tavoin kuin loisteputkissa - kun sinistä tai ultraviolettia valoa säteilevä diodi käsitellään keltaista tai oranssia valoa tuottavalla loisteaineella (fosforoiva aine), joka muuttaa osan diodin säteilystä keltaiseksi, saadaan lopputuloksena valkoista valoa.